Pitopalvelu Susan - pitopalvelua vuosien kokemuksella
Hei!
Hienoa, että harkitset yritystäni vaihtoehtona juhliesi järjestäjäksi.
Valmistuin YO-ravintolakokiksi vuonna 1994, minkä jälkeen toimin muutamia vuosia päätoimisena kokkina mm. Hotelli Presidentissä sekä silloisessa Osuuspankkiopistossa.
Vuosien varrella ehdin järjestää päätoimeni ohella pitopalveluja useisiin lähipiirin juhliin ja tilaisuuksiin, kunnes toiminimen vuonna 2006. Yrityksen perustamisesta lähtien olen pyrkinyt kasvattamaan toimintaa pikkuhiljaa, ja vuonna 2011 tein vihdoin koko elämäni ajan kyteneestä intohimostani päätoimisen ammattini.
Kokemusta erilaisten niin perhe- kuin yritystilaisuuksienkin järjestämisestä on kertynyt paljon ja saamani palautteen perusteella olen omimmillani kun pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan juhlatilaisuudet alusta loppuun.
Haluankin tarjota sekä nykyisille että tuleville asiakkailleni kokonaisvaltaista pitopalvelua ja mahdollisuuden jättää myös juhlien oheistarjonta minun huolekseni.
Onnistuneiden ja mieleenpainuvien juhlien ja tilaisuuksien järjestäminen on minulle kunnia-asia!
Yhteistyötämme odottaen,
Susan Ruusunen
Pitopalvelut ja catering-palvelut Espoo, Kauniainen, Helsinki, Vantaa sekä lähialueet